Vinkki: Aurinkorasvan oikeaoppinen käyttö

Aurinkorasvan levittäminen

Suurin osa ihmisistä käyttää aktiivisesti aurinkorasvoja, mutta suurin kysymys onkin, että käyttävätkö he näitä oikein? Tässä kirjoituksessa kerromme mitä ottaa huomioon auringon ottamisen, aurinkovoiteen valinnan ja aurinkovoiteiden oikeaoppisen käytön kannalta.

Altistuminen ultraviolettisäteille, joko UVA- tai UVB-säteille, aiheuttaa ryppyjä, ihon vanhenemista sekä voi olla yhtenä osatekijänä ihosyöpään. Sen vuoksi onkin erittäin tärkeää tiedostaa auringotossa tulevat riskit, mutta myös samalla suojautua niiltä oikein. Erityisesti meillä Suomessa, kesän ollessa lyhyt, siitä vähäisestä valosta halutaan nauttia ja sitäkin suuremmalla syyllä siltä kannattaa tällöin myös suojautua kunnollisesti.

Paras keino auringonvalolta suojautumiseen ovat aurinkorasvat, joita kuitenkaan suurin osa ihmisistä ei käytä oikein. Tärkeimmät huomioon otettavat asiat aurinkorasvojen käytössä on UV-säteilyn määrä (jonka voimakkuudesta tiedotetaan Suomessa aktiivisesti UV-indeksillä) sekä kuinka usein ja paljon rasvaa iholle levitetään.

Säteilyistä UVA-säteet ovat pitkäaaltoisia ja UVB-säteet lyhytaaltoisia. Molemmat säteistä ruskettavat ihoa, mutta vain lyhytaaltoiset polttavat sitä. Lähtökohtaisesti kaikissa aurinkorasvoissa on UV-säteilyä suodattavaa tai heijastavaa ainetta. Suomen olosuhteissa kannattaa myös muistaa, että aurinkorasvaa voi ja kannattaa käyttää läpi vuoden, sillä mm. lumihanki heijastaa säteitä kasvoille.

Aurinkorasvan valitseminen

Oikean rasvan valitsemisessa SPF (sun protection factor), taikka suomeksi SK, eli aurinkovoiteen suojakerroin kertoo kuinka paljon voide suojaa UVB-säteiltä. Onkin erityisen tärkeää valita omalle ihotyypille sopiva suojakerroin. Yleisesti suomalaiselle iholle sopiva suojakerroin on 20 ja 25 välillä ja etelän aurinkolomakohteissa käytettäessä suositellaan yli 30 suojakerrointa. Herkkäihoisille sekä lapsille suositellaan suojakerrointa 50.

Aurinkorasvan oikeaoppinen käyttö

Suurin ongelmakohta aurinkorasvan käyttämisessä on se, ettei rasvaa levitetä riittävästi eikä riittävän usein. Yleisesti suositellusta määrästä levitetään vain n. 25-50% ja tällöinkin rasvaa saatetaan levittää vain ”tärkeimpiin” osiin vartaloa.

Aurinkovoide tulisi levittää iholle noin puoli tuntia ennen aurinkoon menemistä, jotta se saa imeytyä rauhassa ihoon ja rasvan tulisi olla myös viimeinen tuote jota levitetään (erityisesti kasvoille), sillä joidenkin aurinkorasvojen teho katoaa, jos niitä käytetään vettä sisältäviä tai vesipohjaisten kosteusvoiteiden kanssa.

Aurinkovoiteen uudelleenlevittäminen

Suurin osa aurinkovoiteen käyttöohjeista suosittaa tuotetta käytettäväksi ”useasti”, mutta termi on hieman harmaalla alueella, sillä jokainen kokee termin yksilöllisesti.

Yleisohjeellisesti aurinkoa otettaessa aurinkovoidetta tulisi levittää iholle 2-3 tunnin mittaisen aikajakson jälkeen. Erään tutkimuksen mukaan on kuitenkin todettu uudelleenlevittämisen olevan tehokkaampaa, jos auringonotossa voidetta levitetään 20-30 minuutin päästä, kuin että odotettaisiin yli kahteen tuntiin. Onkin hyvin mahdollista, että jälkimmäinen toimii tehokkaammin koska suurin osa ihmisistä ei levitä rasvaa ensimmäisellä kerralla riittävästi, eikä riittävän laajasti. Aurinkorasvaa tulisi myös lisätä aina uimisen tai hikoilemisen jälkeen.